Seuraavana iltana sitten tapasinkin jo seuraavan, vähän varttuneemman tyypin, joka oli jo kanta-asiakkaamme. Hän kävi ruinaamassa treffeille ja suostuin viimein, kun en edes uskonut tyypin toteuttavan aiettaan siitä että noutaa mut asuntoni pihalta seuraavana sunnuntaina iltapäivästä. 

Hän kuitenkin seuraavana päivänä ilmestyi.. olin juuri tupakalla parvekkeella kun pikkuveljeni hihkaisi että tuolla alapuolellamme on auto ja kuski joka tuijottaa meitä, että ihan kuin olisi odottamassa jotakuta.. Kurkkasin alas ja muistin samalla, että hitto! Mullahan oli sovittu treffit. Eikun takki päälle ja menoksi. Siinä sitä sitten autossa istuin hiljaisena tyttönä. Oli outoa treffata ketään ihan selvinpäin. Vieläpä niin, että toinen on tavallaan tuttu ja monet kerrat juteltu mutta silti kuitenkaan ei tiedä hänestä yhtikäs mitään. Mentiin leffaan, tyyppi oli valinnut niinkin romanttisen elokuvan katsottavaksi kuin Daredevill, ei sitten pätkääkään makuuni, ei edes Ben Affleck. Mutta kyllähän siitä sitten jotakin jutunjuurta saatiin. 
Vaikka alku oli tosi nihkeä niin jotenkin se sulaminen vain tapahtui ja ennen kuin huomasinkaan niin minulla oli vakituinen töistä noutaja ja aika nopeaan huomasin olevani todella kiinnostunut ja jos vielä pikkuisen aikaa olisi ehtinyt mennä niin olisin varmaan voinut rakastuakin. Vaikka hän oli minua 14 vuotta vanhempi, niin ei se missään näkynyt eikä tuntunut! Hän sai minut tuntemaan itseni huolehdituksi, oli hellä ja huomioonottava. Harmillista vain, että tajusin sen sitten liian myöhään.. Olin jo ehtinyt kyllästyä miehen käytökseen, eritoten siihen, että hänellä oli vasta mennyt sukset ristiin poikansa äidin kanssa ja he olivat mielestäni liian paljon tekemisissä. Muutenkin kuin vain yhteisen lapsen asioissa. (itselläni kun ei lapsia ollut niin en silloin ymmärtänyt tuota kuviota).  Lisäksi hän teki outoja valintoja illanviettojensa suhteen. Meni kuin tuulispää poikien kanssa radalla, valehteli menoistaan ja kuitenkin minun olisi illan lopuksi pitänyt olla odottamassa. Eihän se minulle silloin sopinut. Olin liiaksi sinkku, liiaksi vielä menojalka vipatti ja liiaksi näin tarjontaa joka puolella, oli niin paljon läpikäymättömiä vaihtoehtoja.
 Emme kumpikaan osanneet oikein aloittaa sitä sitoutumista emmekä koskaan oikein käsitelleet sitä, että mikä se meidän suhteemme sitten loppujenlopuksi olikaan. Tunsin kai itseni ja asemani uhatuksi hänen lapsensa äidin vuoksi ja niiden hänen ystäviensä vuoksi jotka vihjailivat minun olevan hänelle liian nuori ja vain tilapäinen ratkaisu; hyvää seksiseuraa mutta en muuta. Siihen kun sitten lisätään se, että oma elämä oli täysin sekaisin, siis niin sekaisin kuin olla voi, niin eihän siitä mitään tullut, eikä ehkä olisikaan tullut. Loppu vain oli vähän ikävä ehkä.. olin menossa yöksi taas yökerhoon töihin, hänen piti hoitaa poikaansa se ilta, emme ehtineet edes päivällä nähdä. Edellisenä päivänä hän tosin oli pikaisesti löytänyt aikaa näkemiselleni, ihan vain kertoakseen että oli lähdössä kaverinsa kanssa seuraavalla viikolla saksaan hakemaan mersunsa lastua. Alkoi välittömästi vituttaa äärettömästi, siis että kiitos vain tiedosta, viikoksi reissuun ja siitä mainitaan ohimennen. Mutta tajusin siinä samalla, että koska en ole hänen elämässään niin kovinkaan tärkeällä sijalla, niin minulle ei ehkä tarvitse kertoa aikaisemmin tai kysyä mitään lupia ainakaan. Silloin päätin, että elämä se jatkuu minullakin ja ei tähän kannata varmaan enempiä panostaa sitten täälläkään päässä..

Noh, sitten seuraavana iltana siis minun piti mennä töihin, oli hirvittävän vilkas ilta ja asiakkaita ravintolaan tuplasti enempi olisi ollut tulossa kuin mitä pystyttiin ottamaan sisään. 
Siitä jonosta sitten tupsahti narikkaan myös tuo moottoripyörän ostoiltani tanssikaveri, niin fressinä ja nuorena että! Melkein olisin voinut kuolata jos koira olisin ollut. 
Todella söpö ilmestys ketjuineen ja pörröisine hiuksineen. Koitin pitää pokkaani ja moikkasin, vaikka teki mieli vain tyhmänä irvistellä. Jono kuitenkin seisoi tyypin takana joten ei siinä ollut aikaa kummoisesti jäädä juttelemaan. Hän yllätti minut ja kysyi saisiko numeroni. Kerroin, että en anna numeroani tuntemattomille miehille, varsinkaan alkuillasta, sillä loppuillasta kuitenkin näen miten nämä ovat vonkuneet itselleen petiseuraa. 

Mutta, että jos hän yöllä yksin lähtee, niin voin numeron antaa tai ottaa. Tarkalleen hän kysyi näin: ” soittaisitsä mulle jos mä jätän mun numeron?”. Johon minä siis ” katotaan, jos lähet yöllä yksin kotiin”
Hän lähti viettämään iltaa kavereidensa kanssa ja minä jatkoin hommiani. 
Aina iloisella mielellä tasan siihen hetkeen asti, kun näin että ns. miesystävänihän se sinne myös ilmestyi omien kavereidensa kanssa. Voi helvetti! Ajattelin. Olisipa pitänyt arvata että tämmöinen lapsen hoitoilta sitten. Olin aivan raivoissani. Otin hänen takkinsa kylmäeleisesti ja vein narikkaan. En juurikaan puhua pukahtanut. Toivotin tietysti hauskaa iltaa sitten vain. 

Jossain vaiheessa myöhemmin kun tilanne ovella ja jonossa vähän helpotti niin hän tuli käymään juttelemassa. Selitti vain, että ”älä ole vanhalle juopolle vihanen” . 
Muistan sen varmaan ikuisesti. Muistan jopa hänen ilmeensä. En vain tänäkään päivänä osaa sanoa, että mikä siinä ilmeessä oli se juttu, miksi sen muistan. Enkä vieläkään tiedä, mitä hän ajatteli minusta. 
Joskus jälkeenpäin koitin kerran ottaa yhteyttä ja kysyä, mutta ei hän ole halunnut kanssani jutella. Joskus ajattelin, sitten kun vähän itse kasvoin henkisesti, että olisiko hänellä kuitenkin ollutkin syvempiä tunteita minua kohtaan ja siksikö hän sinne kuppilaan tuli, että näki minut??
Sillä täytyihän hänen tietää että kun olen siellä töissä niin varmasti hänet näen siellä. Mutta luuliko tekevänsä minut iloiseksi kun näen hänet? En tiedä, enkä koskaan siis tule tietämään..
Kerroin vain siinä sitten hänelle, että minulle ei tehdä näin ja että se on sitten hyvää reissua vain!  

Kerran näimme myöhemmin, kävimme katsomassa hänen venettäänkin mutta vaikka olisin vielä ehkä halunnut selvittää koko sotkun, en sitä osannut tehdä. En osannut nöyrtyä. Voi nuoruutta.

Tuona samana iltana sitten kuitenkin minun tuleva aviomieheni, valomerkin aikaan ilmestyi hymy huulillaan, tai pitäisikö sanoa humalaisilla huulillaan, siihen narikkaan ja toi minulle puhelinnumeronsa ja sanoi että ”!kato mä lähden ny yksin”. Otin numeron ja lupasin joskus soittaa..

Vaan jo samana yönä, jostain syystä, kun aamulla viiden aikaan lähdin töistä ajamaan kotiin niin jotenkin tulin laittaneeksi sitten hänelle viestin että ”tässä mun numeroni kun sen kerran halusit”.

Siitä se sitten lähti. Meidän tarinamme. Pikkuhiljaa. Tai oikeasti se alkoi kyllä todella ryminällä.
En osaa sanoa, miksi. Ei pienintäkään ymmärrystä asiasta. Ehkä se, että kun tuon vanhemman miehen kanssa se suhde oli mitä oli.. ja vaikka omat tunteet olivat niin vahvat, tai ehkäpä juuri siksi kun ne olivat vahvat ja ne joutui torjumaan, niin ne tunteet jo tavallaan olivat siellä valmiina. Ja kun toinen, sopiva mies sattui kohdalle niin pum! Siinä sitä sitten oltiinkin.
Mieheni oli alkuun vain hieman menevä, koko ajan menossa, milloin minnekin ja aina maistui olut. Mutta toisaalta, näin heti hänestä millainen hän oli, sekä selvin päin että humalassa ja että miten hauskaa meillä molemmissa tavoissa aikaa viettäen oikeasti olikaan.